Tulevassa sote-uudistuksessa tulee palveluketjuissa olla sisäänrakennettuna kyky muuntua. Palvelutarpeet sekä alueelliset olosuhteet muuttuvat ajan mukana ja uusia tapoja auttaa ihmisiä kehitetään jatkuvasti. Liian jäykät rakenteet estävät joustavan tavan vastata olosuhteiden sekä tarpeiden muutoksiin.
Ajankohtaisesti perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välisen yhteistyön ongelmat muodostavat moninaisen kokonaisuuden ja edellyttävät niin potilaan hoitoon liittyvän tiedon ajantasaisuutta ja informaation sujuvaa liikkumista yli organisaatiorajojen kuin myös ymmärrystä ja arvostusta toisen työtä kohtaan niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossakin.
Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välisessä yhteistyössä on ongelmia mm.
- Vaikeudet tiedon saamisessa toisesta organisaatiosta
- Tiedon vajavaisuus potilaan hoidosta eri hoitotahoilla
- Potilasdokumentoinnin erilaiset käytänteet
- Eri potilastietojärjestelmät eivät tue hoidon jatkuvuutta
- Jäsentymätön työn allokointi potilasta hoitavien tahojen kesken
- Ei tunneta tarpeeksi muuta palveluverkostoa, jossa potilaan hoito tapahtuu
- Eri hoitotahojen välillä hoidon jatkumattomuus
- Epäyhtenäiset hoitokäytännöt
“Terveyskeskuksissa ollaan siirtymässä alueelliseen väestövastuiseen toimintaan, jolla pyritään parantamaan hoitoon pääsyä ja hoitosuhteen jatkuvuutta sekä vähentämään päivystyskäyntien osuutta. Erityisen tärkeää on turvata oman lääkärin palvelut monisairaille potilaille. Kun lääkäri tuntee potilaan kokonaistilanteen ja hänen sairautensa sekä apuna on muuta terveydenhuollon henkilöstöä, lääkäri pystyy hyvän potilas-lääkärisuhteen avulla luomaan potilaalle turvallisuutta ja tarjoamaan hyvän hoidon. Lääkärillä on mahdollisuus aiempaa paremmin arvioida, mistä hoidoista potilaalle on kokonaistilanteen kannalta oleellista apua. Tämä vähentää osaltaan potilaan tarvetta hakeutua toistuvasti eri kanavia pitkin erikoissairaanhoitoon tilanteissa, joissa ei ole löydettävissä ratkaisevaa uutta apua moninaisiin oireisiin. Erikoissairaanhoidon käyttö järkiperäistyy tällöin ja sairaalaan lähettäminen toistuvien päivystyskäyntien kautta vähenee.”
Sinänsä mitään kovin uutta ei siis ole ajatuksessa toimia väestövastuullisesti lääkäri-hoitaja parina. Kuitenkin lääketieteen kehitys, ihmisten eläminen pidempään (ja tätä kautta moniongelmaisuus) sekä odotukset saatua hoitoa kohtaan ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Tämä tuo rajoituksia sille väestön koolle, mitä yhdellä yksiköllä voi olla.
“Jatkohoitovastuun selkiytyminen helpottaa erikoissairaanhoidosta kotiuttamista. Riittävän kotisairaanhoitohenkilöstön avulla erikoissairaanhoidosta kotiutuvien jatkohoito on mahdollista turvata usein melko varhaisessakin toipilasvaiheessa, jolloin hoitojaksot erikoissairaaloissa saattavat lyhentyä. Sairaala voisi luopua monista rutiinimaisista seurantakäynneistä poliklinikassa, sillä terveyskeskuslääkärit voivat tehdä sovittujen periaatteiden mukaisesti monia jälkitarkastuksia.”
Tätä kontrollivastuuta on jatkuvasti enemmän sysätty perusterveydenhuollon puolelle, mutta resursseja näiden toteuttamiseen ei ole lisätty. Joka puolelta lisääntyneet vaatimukset ovat kriisiyttäneet terveyskeskukset ja ilman perusterveydenhuollon vahvistamista ei voida odottaa integraatiolta sen saavutettavissa olevia hyötyjä.
https://www.duodecimlehti.fi/duo30210
Yhteinen potilastietojärjestelmä olisi tässä kohtaa oleellinen tiedon mutkattoman välittämisen sekä potilasturvallisuuden kannalta.