Sosiaali- ja terveysalalle on vetovoimaa, mutta pitovoima puuttuu. Työntekijät eivät liian monessa paikassa jaksa nykyisellä työkuormituksella ja palkat ovat suuressa määrin liian matalia pitääkseen ihmisiä näillä aloilla.
Poliitikot eivät ole osapuoli palkkaneuvotteluissa, mutta vaativuusluokkien tarkistaminen ja tätä kautta järkevien lisäpalkkioiden määrittely kuuluu keinovalikoimaan. Tällaisia linjauksia olemme Turussa sotelautakunnassa tehneet, viimeksi lastensuojelun sekä kotihoidon osalta.
Palkan ohella monelle ovat kuitenkin hoitotyössä oleellista työolosuhteet – pystyykö työtä tekemään oman ammattietiikkansa mukaisesti vai jääkö kiireessä kaikki vaikuttava ihmiskontakti liian ohueksi.
Työnantajataho voi vaikuttaa pitotekijöihin mm.
– Vaativissa tehtävissä toimivien (yksilö)työnohjauksella.
– Mahdollisimman joustavilla osa-aikatyön mahdollisuuksilla.
– Etätyömahdollisuuksia tukemalla.
Soten palkkakysymys puhuttaa nyt mediassakin: https://yle.fi/uutiset/3-12261582…
Tässä kohtaa on historiallinen mahdollisuus vaikuttaa pitkään naisvaltaisilla aloilla olleeseen palkkakuoppaan. Sotealoille vetovoimaa on löytynyt, mutta arjen realiteetit toimeentulon ja työn kuormittavuuden lisääntyessä pitkässä juoksussa eivät pidä työvoimaa riittävästi tällä alalla.
Alalla, jolla työvoiman tarve tulee jatkossa kasvamaan ei voida tuudittautua “tulijoita kyllä riittää” -mentaliteettiin, sillä tulijoita tarvitaan huomattavasti lisää jo nykytilanteessa ilman lähtijöitä.
Länsinaapureissa tilanne on hieman toisenlainen: https://yle.fi/uutiset/3-12264564Ilman riittävää henkilöstöä ei ole laadukkaita palveluita ja niiden saannin oikea-aikaisuus ei toteudu.
Sotealalla tulisi työhön liittyvien joustomahdollisuuksien lisäksi entistä enemmän suoda ammattilaisille mahdollisuus tehdä koulutustaan vastaavaa työtä panostamalla tukipalveluihin, mitkä eivät vaadi alan koulutusta.