Vapaasti mukaillen Turun Vihreiden kuntavaaliohjelmasta:

”Vireä elinkeinotoiminta ja modernisti kehittyvä kaupunki houkuttelee eri alojen yrityksiä ja investointeja ja tuo asukkaille työtä. Taloudellista hyvinvointia lisätään kehittämällä ympäristöystävällisiä ratkaisuja, panostamalla luovaan talouteen ja telakan toimintaan. Kehittyvässä Turussa uskalletaan uudistua ja rakennetaan kaupunkiympäristöä tulevaisuutta varten.”

Luovat toimialat ovat hyvä esimerkki uudesta, ympäri maailmaa nousevasta yritystoiminnasta.

90-luvulla tietotekniikka tuli muiden alojen sisälle, nyt on luovuuden vuoro. Tuotteita ja palveluita voidaan parantaa suunnittelun, markkinoinnin ja viestinnän avulla. Samalla kasvatetaan niiden myyntiä ja yhden toimialan kasvaessa, synnyttää se ympärilleen lisää tarpeita ja taloutta. Esimerkkinä tästä toimii Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2011, mikä toi Turkuun ja Varsinais-Suomeen yhteensä 260 miljoonan euron tuotantovaikutukset.

Kulttuuripääkaupunkivuoden päätapahtumatilaksi avattu Logomo on kulttuurin ja luovan talouden keskus Turussa monine yrittäjätiloineen. Tulevaisuudessa siintävä tunnin juna Helsinkiin ja paremmat kulkuyhteydet Logomoon päärautatieasemalta vahvistavat tätä asemaa. Kaupunki voi tässä kohtaa tarjota foorumeita lisäämään yhteistyötä eri yrittäjien ja järjestöjen välille.

Elämyksiä tarjoavat, Turussa rakennettavat loistoristeilijät ovat myös loistava esimerkki luovasta taloudesta. Ideana on siis siirtää estetiikka, kulttuuri, design ja kokemuksen tärkeys kaikkeen toimintaan. Tämän lisäksi jo valmiiden keksintöjen kaupallistaminen – lääketieteestä cleantechiin – tulee edellyttämään luovien osaajien ammattitaitoa sekä tukea.

Tekniikan alan koulutuksen kehittäminen Turun yliopistossa on myös ollut lähiaikoina keskustelun aiheena. Tämä entisestään tukisi paikallisten yritysten kasvua ja mahdollistaisi kokonaan uutta liiketoimintaa Varsinais-Suomeen.

Turussa kansainvälinen yliopisto, ennakkoluulottomat opiskelijat, kaksikielisyys sekä kulttuurialan monipuolinen opetus ovat niinikään paikallisia valtteja. Näiden seikkojen huomioiminen ja niihin panostaminen synnyttävät uutta liiketoimintaa, tukevat olemassa olevien yritysten kasvua sekä vahvistavat Turussa toimivaa teollisuutta.

Meillä on kaikki edellytykset nousta luovan talouden keskukseksi Suomessa.

Linkkejä aiheeseen liittyen:
http://yle.fi/uutiset/3-5519998
http://www.ts.fi/kulttuuri/346963/Kulttuuripaakaupunkivuodella+ennakoitua+isommat+talousvaikutukset++suurin+osa+rahasta+jai+Turkuun
http://www.turkulainen.fi/artikkeli/2981-turulla-kaikki-edellytykset-luovan-talouden-keskukseksi
http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/3175477/Turkulaisen+DIkoulutuksen+++kehittaminen+on+koko+maan+etu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luova_talous